Kuvaus: Kuvaus: Kuvaus: IMG_3119 – KopioProfetioita koskien Suomea

 

http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=27

 

Uusi Elämä-lehdessä pastori Emanuel Minoksen haastattelun yhteydessä julkaistu profetia (Nro 7-8/2010).

Profetia on tullut vuonna 1968 Norjassa vanhan naisen kautta. Sen on kirjoittanut muistiin Pastori Emanuel Minos.

"Näin ajan juuri ennen Jeesuksen tulemusta ja kolmannen maailmansodan puhkeamisen. Näin tapahtumat luonnollisilla silmilläni. Näin maailman pallon kaltaisena ja näin Euroopan maa maalta. Näin Skandinavian. Näin Norjan. Näin määrättyjä asioita, jotka tapahtuisivat juuri ennen Jeesuksen paluuta ja juuri ennen kuin viimeinen suuri onnettomuus tapahtuu, onnettomuus, jonka kaltaista emme koskaan ennen ole kokeneet."
Siinä on neljä aaltoa.

1. Kolmas maailmansota

"Ensiksi ennen kuin Jeesus tulee ja ennen kuin kolmas maailmansota puhkeaa, on oleva ´liennytys´, jonka kaltaista meillä ei ole ollut koskaan ennen. Supervaltojen välillä on oleva rauha idässä ja lännessä ja se on oleva pitkä rauha. (Muista, että tämä sanottiin vuonna 1968, kun kylmä sota oli kuumimmillaan. Lisäys; E.Minos)

Tänä rauhan aikana on oleva aseistariisunta monissa maissa, myös Norjassa, emmekä ole valmistautuneet, kun sota tulee. Kolmas maailmansota alkaa tavalla, jota kukaan ei olisi osannut odottaa - ja odottamattomasta paikasta."

2. Penseä kristillisyys

"Penseys vailla vertaa on valtaava kristityt, luopuminen aidosta, elävästä kristinuskosta. Kristityt eivät ole avoimia läpitunkevalle saarnaamiselle. He eivät enää, kuten ennen, halua kuulla synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta.

Tilalle on tuleva korvike: menestyksen (onnellisuuden) kristinusko. Tärkeä asia on oleva saada menestystä, olla jotakin; omistaa aineellisia asioita, asioita, joita Jumala ei ole koskaan luvannut meille tällä tavalla.

Kirkot ja rukoushuoneet käyvät tyhjemmiksi ja tyhjemmiksi. Saarnaamisen asemesta, johon olemme tottuneet sukupolvien ajan - kuten esimerkiksi, että ota ristisi ja seuraa Jeesusta - huvitus, taide ja kulttuuri valtaavat kirkot, joissa olisi pitänyt kokoontua katumuksen ja herätyksen vuoksi. Tämä tulee lisääntymään merkille pantavasti juuri ennen Jeesuksen tulemista.

3. MORAALIN ROMAHDUS

On oleva moraalin romahdus, jonka kaltaista vanha Norja ei ole koskaan kokenut. Ihmiset elävät yhdessä kuin naimisissa olematta avioliitossa. (En usko, että käsitettä avoliitto oli olemassa vuonna 1968. E.Minos)

Epäpuhtaus ennen avioliittoa ja uskottomuus avioliitossa tulee luonnolliseksi (yleiseksi) ja sitä pidetään oikeutettuna kaikkien kannalta. Se tulee jopa kristillisiin piireihin, ja hellimme sitä - jopa luonnonvastaista syntiä (homoseksuaalisuus, oma huomautus).

Juuri ennen Jeesuksen tulemusta on oleva tv-ohjelmia, joiden kaltaisia emme ole koskaan kokeneet. (Tv oli juuri tullut Norjaan vuonna 1968. E.Minos)

Tv on oleva täynnä sellaista kauheaa väkivaltaa, joka opettaa ihmisiä murhaamaan ja tuhoamaan toisiaan, ja kaduillamme on oleva turvatonta. Tv:ssä ei ole vain yksi ´asema´, vaan se on oleva täynnä ´asemia´. (Hän ei tuntenut sanaa kanava, jota nykyisin käytämme. Siksi hän kutsui niitä asemiksi. E.Minos)

Tv on oleva aivan kuin radio, jossa meillä on monia asemia, ja se on oleva täynnä väkivaltaa. Ihmiset käyttävät sitä huvituksena.

Tulemme näkemään kauhistuttavia murhaamisen ja toinen toisensa tuhoamisen näytöksiä, ja tämä tulee leviämään yhteiskunnassa.

Seksikohtauksia tullaan myös näyttämään ruudussa, kaikkein intiimein asia, joka tapahtuu avioliitossa. (Minä protestoin ja sanoin, että meillä on pykälä, joka kieltää tällaisen asian. E.Minos)
Siihen vanha nainen sanoi: Se tulee tapahtumaan ja tulet näkemään sen. Kaikki, mitä meillä on ennen ollut, murskataan ja kaikkein rivoimmat asiat tapahtuvat silmiemme edessä.

4. KASVAVA SIIRTOLAISUUS

Ihmisiä köyhistä maista tulee virtaamaan Eurooppaan. (Vuonna 1968 ei ollut sellaista asiaa kuin maahanmuutto. E.Minos)
Heitä on oleva niin paljon, että ihmiset alkavat vihata heitä ja tulevat koviksi heitä kohtaan. Heitä käsitellään kuin juutalaisia ennen toista maailmansotaa. Sitten syntiemme mitta tulee täyteen. (Minä protestoin maahanmuuttoasiassa. En tuohon aikaan ymmärtänyt sitä. E.Minos)

Seuraava otsikko : SINÄ TULET NÄKEMÄÄN TÄMÄN

Kyyneleet virtasivat vanhan naisen poskilla. "Minä en tule näkemään sitä, mutta sinä tulet. Sitten yhtäkkiä Jeesus tulee ja kolmas maailmansota puhkeaa. Se on oleva lyhyt sota." (Hän näki sen näyssä).

"Kaikki, mitä aikaisemmin olen nähnyt sodasta, on vain lasten leikkiä verrattuna tähän, ja se tullaan lopettamaan atomipommilla. Ilma on oleva niin saastunutta, että ei voi vetää henkeään.
Se tulee kattamaan useita mantereita, Amerikan, Japanin, Australian ja rikkaat maat. Vesi tulee turmeltumaan. Emme voi enää viljellä maata. Seuraus on oleva, että vain jäännös jää jäljelle. Jäännös rikkaissa maissa yrittää paeta köyhiin maihin, mutta he ovat meitä kohtaan yhtä kovia kuin me olimme heitä kohtaan."

***Loppu***

Muita profetioita Suomelle:

http://p3.foorumi.info/shalom/viewtopic.php?t=486&sid=4d75aaa203051a23801b9269a4de55f7

 

Lopunajan profetia:

Anne Lindellin uni tammikuussa 1994

Goan uni

Johdanto, joka on kirjoitettu Goassa seuraavana päivänä heti unennäön jälkeen.

Olen aviopuolisoni kanssa lomamatkalla Intiassa, Goassa v. 1994, ja siellä tammikuun viimeisellä viikolla
näin tämän merkillisen unen, jolle annoin nimeksi ”Goan uni”.

Heräsin hotellihuoneessamme aamuyöstä n. klo. 4:n aikaan. Olin nähnyt kummallisen “unen”, ja siinä
unessa minulle annettiin jonkinlainen profetia tulevasta ajasta.

Aika outoa oli, että tässä unitilassa pystyin tekemään tarkkoja havaintoja ympäristöstäni ja kyselemään
ja vastaamaan aivan järjellisesti.

Heti herättyäni nousin kiireisesti ylös ja kirjoitin uneni muistiin hotellihuoneemme kirjoituspöydällä
olevaan kirjepaperilehtiöön ... kuten unessa minua oli neuvottu tekemään. Olin hirvittävän väsynyt,
joten kirjoitin uneni ylös nopeasti ja sotkuisesti. Kirjoitin monta arkkia tiheää tekstiä ja kättäni
kramppasi välillä, koska minulla oli kiire saada kaikki paperille, niin kauan kun muistin kaiken vielä
selvästi, ja kiire minulla oli myös siksi, että halusin myös päästä nopeasti uudestaan nukkumaan.

Heräsin toistamiseen aamulla n. klo. 8:lta ja muistin heti ensimmäiseksi merkillisen ”unen”. Nousin ylös
ja luin aamuyöllä kirjoittamani tekstin. Teksti oli minulle niin ominaista ”pikakirjoitusta”
eli kaunokirjoituksen ja tekstauksen sekamelskakäsialaani. Olin kirjoittanut välihuomautuksia rivien
väliin ja reunoillekin, ja ajattelinkin, että minun täytyy heti kotiin tultuamme kirjoittaa kaikki puhtaaksi
tietokoneella. Kirjoittamani teksti oli kummallisinta mitä koskaan olen kirjoittanut tai edes lukenut.
Se oli jonkinlainen tulevaisuuden ennustus.

Päätin myös heti yrittää piirtää sen miehen muotokuvan, jonka kanssa olin puhunut unessa, sillä muistin
hyvin miehen hieman tavallisuudesta poikkeavan ulkonäön ja asun. Kun katselin piirrostani, niin
tunnistin siitä ihan hyvin hänet samaksi mieheksi, jonka kanssa unessa puhuin.

Välihuomautus: (Tämä on kirjoitettu kotonani Forsbyssä):

Kirjoitan tätä Goan untani puhtaaksi nyt kotonani tietokoneellani palattuamme Suomeen helmikuun
alussa. Jaottelin uneni 2:een osaan. I Näky ja II Ennustus tulevasta, sillä ajattelin ainakin pitää
tuon II-osan vielä visusti piilossa ... sillä se pelotti ainakin minua aikalailla. Toivon kaikesta sielustani
ja sydämestäni, että nuo ennustukset eivät ikinä toteudu. Tämän Goan uneni jälkeen olen rukoillut
ja tulen varmasti rukoilemaan koko lopun elämäni ajan, että uneni ennustukset eivät toteutuisi
koskaan ... ei ainakaan minun oman elämäni aikana.

I –osa : Näky

Olin unessa miellyttävässä huoneessa. Huoneessa oli väriasteikkona vain valkoisen ja harmaan sävyt
... ei muuta. En nähnyt ikkunaa, vaan valo tuli huoneeseen seinien katonrajasta kuin hehkumalla.
En nähnyt lamppuja. Valo oli valkoista, pehmeää ja miellyttävää. Huoneessa oli ovellinen kaappirivistö,
yksi pöytä ja sen molemmin puolin kaksi mukavan näköistä tuolia. Asetuin istumaan toiseen tuoliin.
Tuoli oli kuin Formula-auton tuoli - mukava ja pehmeä, ergonominen sanoisin, ja se muotoutui
todella hyvin kehon ympärille, ja sitä pystyi nostamaan ja laskemaan käsinojista ja kallistelemaan,
pyörittelemään ja keinuttamaan vartalon liikkeillä.

Siinä istuessani ja tuolin ominaisuuksia kokeillessani huoneeseen tuli aivan hiljaa ja miltei äänettömästi
vanhanpuoleinen mies (ehkä siinä 50-55 -vuotias). Hänellä oli lämpimän ruskeankellertävä iho.
Silmät olivat ilmeikkäät ja suuret, mutta jotenkin niistä sai surumielisen vaikutelman. Ehkä johtui
alaspäin roikkuvista silmäluomista. Hiukset olivat valkoiset ehkä hieman harmaaseen vivahtavat.
Hyvin vaaleat kumminkin, puolipitkät ja kammattu korvien taakse. Korvat olivat aika isot ja pitkät.
Huulet hyvän muotoiset ja amorinkaari voimakas. Leuka oli voimakas - miehekäs. Poskipäät huomattavan
korkeat, niin kuin Pohjois-Amerikan intiaaneilla. Jotenkin hän oli Geronimo-intiaanipäällikon näköinen. Hänen
kasvoillaan ei varsinaisesti näkynyt ryppyjä, mutta kasvot olivat kuitenkin juonteikkaat, etenkin
silmien ympärillä näkyi ikään kuin naururyppyjä. Silmiinpistävin oli ehkä hänen päähineensä. Lämpimän
oranssinpunainen, huopahattua muistuttava ”pipolakki”, jossa oli hieman ylöspäin kaareutuvat pyöristetyt
reunat. Nämä reunat laskeutuivat hieman alaspäin sekä edessä että takana muodostaen pienen kiilan.
Vaatetus oli harmaansinisen ja hopean vivahteinen mekkomainen, pitkä kaapu/takki. Vähän
keskiaikainen vaikutelma korkeine (ehkä topattuine) olkapäineen.
Hihat olivat suuret ja poimutetut.
Kaulus korkea ja jäykkä. Kauluksen keskellä, ilmeisesti kiinnikkeenä, oli viehättävä aika iso, pyöreä
kivikoru hopeanvärisine reunuksineen. Korukivessä oli juovina ultramariinia, vaaleansinistä ja hieman
turkoosia. Miehen kenkiä en muista, tai ehkä ne eivät näkyneet pitkän kaavun alta. Kutsun häntä
jatkossa harmaapukuiseksi mieheksi, koska en muista hänen maininneen minulle nimeään.

Mies asettui pöydän taakse toisen tyhjän tuolin viereen ja alkoi puhua selvällä suomenkielellä:
”Jotain, mikä aloitettiin maanpäällä kauan sitten, jopa tuhansia vuosia sitten Egyptissä, saatetaan
loppuun aivan pian. Tämä kammottava ja Luojan Suuren Suunnitelman vastainen ajatus nostaa
päätään ylös aina aika ajoin ihmiskunnan historiassa, ja nyt tämä ajatus tiivistyy Etelä-Euroopassa,
missä 12 Suurta tulevat kohtaamaan”.

Olin vähän pyörällä päästäni, enkä tiennyt mitä sanoa. Epäilin jopa, että olin aivan väärässä paikassa,
ja että hän luuli minua joksikin muuksi, ja siksi hän alkoi puhua minulle asiasta, josta ei minulla ole hajuakaan.

Mutta harmaapukuinen mies jatkoi: ”Kaikkialta maailmasta on tullut ihmisiä todistamaan tätä
kohtaamista. Jotkut ovat mukana tässä kohtaamisessa uteliaisuuttaan ja vapaaehtoisesti ja jotkut
tahtomattaan – pakotettuina."

Katsoin häntä ilmeisesti nyt niin typerän näköisenä, että hän keskeytti kertomuksen ja sanoi: ”Näytän
sinulle, niin ymmärrät paremmin. Nojaa taaksepäin ja rentoudu ja laita silmät kiinni."

Näin tehtyäni olin yhtäkkiä katselemassa puitten yläpuolelta näkymää, joka salpasi henkeni. En ollut
koskaan eläessäni nähnyt niin paljon ihmisiä kokoontuneena samalle paikalle. Ihmisiä oli joka paikassa:
kadun reunoilla ja kadut olivat kuin puurona ihmisistä. Ihmisiä oli jopa ja talojen parvekkeilla ja jotkut
olivat kiivenneet jopa katoille. Sitten huomioni kiinnittyi kauempana olevaan jonkinlaiseen ”näyttämöön”.
Se vaikutti tilapäisesti rakennetulta, sillä siinä oli paljon metallista tehtyjä tukia. Näyttämön lattiaa peitti
ruohonvihreä, paksu kangas, ja sitä oli laskostettu kauniisti myös näyttämön ympärille. Näyttämöllä oli
pitkä pöytä ja sitä peitti maahan asti lilanvärinen liina. Tätä samaa liinakangasta oli poimutettu kauniisti
aaltomaisesti koristukseksi pöydän sivujen ja etuosan ympärille. Tausta oli mustaa verhoa. Pöydän takana
oli kaksinkertainen tuolirivistö aivan takaseinän vierellä. En laskenut tuoleja, mutta arvioisin niitä olleen
n. 20 – 25 kpl. Oli kaunis ja kirkas kesäpäivä, mutta näin joka puolella teknisiä laitteita ja lamppuja (suuria
ja tehokkaita valonheittimiä) ja siksi ajattelin, että tämä tapahtuma, jota nyt seurasin, jatkuisi ehkä myös
pimeälläkin. Arvelin, että tapahtuma olisi Etelä-Euroopassa, koska meilläpäin pimeää ei tule kesäiltoina,
eikä näin ollen lamppuja tarvittaisi. Katunäkymä oli erilainen kuin Suomessa: kuin roomalaisia
renessanssi- ja barokkitaloja ja modernia arkkitehtuuria rintarinnan. Minulle tuli tunne, että katsoin
par'aikaa näkymää, joka oikeastaan tapahtuisi kaukana tulevaisuudessa.

Ihmiset alkoivat äännehtiä yhä kovemmin, ja se kuulosti kuin meren kuohulta, ja silloin näin kuinka
näyttämölle nousi rappuja pitkin 12 henkilöä (miehiä kaikki), ja he asettuivat aivan näyttämön
eteen seisomaan. En kuullut hyvin, mutta tapahtuma näytti siltä kuin heidät olisi esitelty yksitellen.
Panin merkille, että kahdella miehellä oli selvästikin arvoasteikossa korkeimman mahdollisen kirkonmiehen
asut
, joten he olivat varmasti arkkipiispoja, ja loput miehistä olivat tavallisissa, mutta tyylikkäissä
tummissa puvuissa. Kun kaikki oli esitelty, he asettuivat istumaan pöydän taakse, ja tämän jälkeen
rappuja pitkin alkoi rivissä nousta lisää miehiä, ja heidän joukossaan oli myös aivan selvästi eri kristillisten
kirkkokuntien ja myös eri uskontojen edustajia. Heitä ei esitelty, ja he asettuivat istumaan noille
takaseinän vieressä oleville tuoleille.

Sama harmaapukuinen mies oli tässä näyssäkin koko ajan vierelläni, ja nyt hän alkoi selostaa minulle
näkymää. Tämä tulee pian tapahtumaan. Tämä on sitä mitä jo nyt suunnitellaan. Näet nyt
tässä toteutuvan uuden ja koko maailmaa käsittävän liiton
. Se on poliittinen, eri kansojen yhteneväisyysliitto
ja ekumeeninen eri uskontojen liitto
. Siis uuden maailmanjärjestelmän syntysanat lausutaan nyt tässä.
Maailmassa on on ollut jo vuosisatojen ajan voimia, jotka ovat taloudellisesti, sotilaallisesti, poliittisesti
ja jopa uskonnollisesti sitoutuneet keskenään salaiseen liittoon.
Heillä on ajatuksena ”saattaa kaikki
kansat yhteen, että niitä on helppo hallita. Nämä johtajat vetoavat Raamattuun ja muihin arvostettujen
suurten uskontojen kirjoituksiin, ja he väittävät, että näin on ennustettu tapahtuvan, ja että
kaikki mikä tapahtuu on Luojan tahto.
Myöhemmin he itsekin julistautuvat Luojan kaltaisiksi, ja heidän
joukosta nousee itsevaltias ja mahtava maailmanjohtaja, jolla on oleva kaikki valta ja voima maan
päällä. He vääristelevät Raamatun totuuksia, jotta ne mahtuisivat siihen maailmankuvaan mitä he
havittelevat ja suunnittelevat. Katso tätä näkymää ... tässä luodaan juuri perusta tälle
uudelle, suurelle ja mahtavalle koko maailmanlaajuiselle järjestelmälle. Maailman rahatalous on
tätä ennen tahallaan ajettu harvojen valtaapitävien ja rahamaailman johtohahmojen toimesta tuhon
partaalle, ja nyt nämä valtaa havittelevat koetaan pelastajina, vapahtajina ... Luojan lähettiläinä.
Ja katso
näitä ihmisiä, kuinka haltioissaan ja innoissaan he ovat.

Katsoin alas ihmismerta ja silmäni kostuivat kyynelistä, koska tajusin, että nyt noita ihmisiä viedään
kohti itsetuhoa kuin pässejä lieassa. Innostuneina ja aivan kuin hurmoksessa he hurraavat ja ylistävät
noita 12:ta ”suurta” .. ja tosiaankin, nyt alkoi ihmismeren äänenkohinasta muodostua yhtenäinen ääni,
ja aloin erottaa siinä aivan selvästi sanoja. Tuon valtavan ihmismassan yhteislaulu kuulosti kuin uskonnolliselta
ylistyshymniltä, ja laulun sanat olivat englanninkieltä ja menivät jotensakin näin: holy, holy is the Lord ...
jne. ...yhtä ja samaa koko ajan.

Sitten olin yhtäkkiä taasen tuossa harmaassa huoneessa. Istuin taasen mukavassa tuolissani ja olin aivan
poissa tolaltani. Seuralaiseni, tuo harmaapukuinen mies, antoi minun hieman rauhoittua, ja sitten hän alkoi
puhua minulle. Nyt hänkin istuutui.

Välihuomautus : Tämä harmaapukuisen miehen puhe, tai oikeastaan keskustelumme ja samalla uneni
loppuosa, oli sen luonteinen, että arkistoin sen tietokoneelleni toisen otsikon alle, sillä en oikein tahtoisi
näyttää sitä kenellekään. Se on vähän ... tai ei vain vähän, vaan jopa todella pelottava. Itseänikin
tuo keskustelumme pelotti ja pelottaa vieläkin, enkä olisi halunnut edes kuulla moisesta. Olisi ollut
paljon parempi, jos en olisi saanut tietää mitään siitä, mitä tämä harmaapukuinen mies minulle kertoi.

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 17.8.2011

Anne Lindellin uni on selvä kuvaus lopunajan kehityksestä, joka johtaa lopulta yhden maailmanhallinnon ja
yhden uskonnon perustamiseen voimakkaan maailmanjohtajan, Raamatun Antikristuksen, diktatuurisella johdolla.

Superjohtajan tukena on 12 miestä, joista kaksi edustaa uskonnollista valtaa ja 10 on Raamatun mainitsemia
kuninkaita, jotka edustavat maailman 10 valtakeskusta, kuten Euroopan unioni, Pohjois-Amerikan unioni,
Afrikan unioni, Aasian unioni jne. Kaikki maailman valtaryhmittymät antavat tukensa tällä yhdelle
maailmanjohtajalle ja hänen johtamalleen Maailman unionille. Tämä unionin perustava kokous pidetään
Etelä-Euroopassa, luultavimmin Roomassa.

Olemme nyt menossa siinä kohtaa, jossa maailman rahataloutta ajetaan tahallaan alas, jotta Uuden
maailmanjärjestyksen rakentajat voisivat tuoda maailmalle "ratkaisun" itse aiheuttamaansa ongelmaan.

Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä tätä petosta, vaan he ottavat "pelastajat" vastaan riemuiten, hurraahuudoin
ja uskonnollisen hurmion vallassa. Tulee väistämättä mieleen kansanjoukkojen innostus Hitlerin valtaannousun
yhteydessä. Ihmiset eivät opi historiasta mitään, vaan samoja virheitä toistetaan yhä uudestaan.

Jumalalle uskollisten ihmisten ei tule mennä tähän tulevaan joukkoliikehdintään mukaan. Vaikka palvonnan
kieltäytymisestä tuleekin uskoville seuraamuksia, niin on parempi kestää vähän aikaa vainoa kuin joutua
Antikristuksen seuraksi helvettiin. Sillä helvettiin tuo superjohtaja lopulta joutuu. Pedon valtakunta ei kestä
kauaa aikaa, noin 3½ vuotta.

Vaikka yksi maailmanhallitus kontrolloi suurinta osaa maailmaa, niin saattaa olla myös niin, että aivan kaikki
maat eivät ole sen vallan ja valvonnan alla. Toimin itse sen suuntaisesti, että esim. Suomi ei olisi osana
tätä petoimperiumia. Ensimmäinen askel olisi erota Euroopan unionista ja eurosta.

http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu38.htm